Tänään oli taas yksi erityismessu, Hiljaisuuden messu, jossa sain kiittää siitä, että olin päässyt niin hienosti yli surusta. Oli siinä paljon muutakin, mistä olin kiitollinen. Joka hetki mä saan olla kiitollinen siitä, että ei oo Aspergeria pahempaa. Kanssani samassa penkissä istui kehitysvammainen Amanda-tyttö, hän näytti siltä, että nauttii kovasti. Ihanaa, että voin olla iloinen, iloita kaikesta, mitä näen ja koen!