Onhan siinä haikeutta vieläkin, maanantaista asti on ollut. Ei sitä meinaa oikein uskoa todeksi, että näin on todellakin käynyt, kyllähän se hyvä fiilis on kuitenkin päällimmäisenä. Tänään mulle tuli mieleen toive siitä, että jossakin vaiheessa näkisin Antin ja saisin kiittää häntä itse henkilökohtaisesti. Näin mahtavaa se on, kun kortilla sai sen tehdä, hauskaa se oli, ja paljon se tuotti mulle iloa. Mutta haikeaa se on, totta todellakin! En edes muista, miten haikealta ystävän jääminen eläkkeelle on tuntunut, mutta nyt on kyllä ihan erityisen haikeaa!