Aamulla polkiessani kohti Perttelin kirkkoa kaksi kissaa tuijotti minua. Toinen tuijottaneista kissoista oli mustavalkoinen ja toinen harmaaraidallinen ja valkoinen. Siinä ne olivat molemmat omilla pihoillaan, katsoivat minua. Uskontunnustuksen jälkeen meitä oli muutamia ihmisiä kelloja soittamassa, saimme aikaan pienimuotoisen konsertin. Vesihuolto pelasi tosi hyvin, olisin mennyt itse täyttämään mukanani olleen vesipullon, mutta Tapani (Perttelin kirkon suntio) täytti sen. Otin muutaman siemauksen vettä jo ennen kotiinlähtöä. 3D-kortti oli tosi ihana, sain siitäkin hyvää mieltä!